ETUSIVU
 UUTISIA
 HISTORIA
 JÄSENYYS
 TOIMINTA
 SUKUTUTKIMUS JA -JULKAISU
 TUOTTEET
 HALLITUS
 GALLERIA
 LINKIT
 SUKUTIETOLOMAKE
 TÄYTTÖOHJE
 PALAUTE

SUKUTUTKIMUS JA -JULKAISU

V.2011 julkaistun sukukirjamme "Suku on voimaa - Madetojan suku 1500 - 2010" päätoimittajana toimi pitkäaikainen sukuseuramme puheenjohtaja ja sukututkija (31.12.2013 asti) Veikko Leskelä yhdessä toisen sukututkijamme Matti Rekusen kanssa (Veikko historia- ja esipolviosuuden ja Matti Esko Paavonpoika Junnon jälkeläisiä koskevan osuuden).

Madetojan Sukuseuran kantaisäksi on valikoitunut Haapaveden Karhukankaalla 3.4.1762 syntynyt Eskel (Eskil) (Paavonpoika) Junno, joka kuoli 21.10.1826 Kärsämäellä. Hänen kymmenestä lapsestaan viidellä – Pekka, Aaro, Matti, Greta ja Heikki - oli jälkeläisiä ja he ovat muodostaneet kukin elinvoimaisia sukuhaaroja eri puolille Suomea ja maailmaa.

Vuonna 1992 valmistui sukuseuran ensimmäinen sukujulkaisu Martta Piha-Madetojan toimittamana ja siinä on kuvattu siihen asti selvitetyt suvun kantaisän jälkeläiset.

Vielä kauemmas sukuselvityksessä päästään Madetojan Sukuseuran veljessukuseuran haapavetisen Sukuseura Karhukankaan Koskelan julkaisussa vuodelta 2002, jossa seurataan polveutumista aina 1500-luvullä eläneeseen ”Vesi-Heikkiin”, jonka voidaan sanoa olevan taimmainen tiedossa oleva myös Madetojan sukuseuran esi-isä. Suur-Pyhäjoen historian sekä sukututkija Pekka Oilingin vuonna 1996 tekemien selvitysten mukaan suvun tutkitut juuret ovat lähtöisin Haapaveden Ainalin kylältä.

Sukututkijat ja -tutkimus

Pitkäaikainen sukututkijamme Matti Rekunen jatkaa sukututkimusta yhdessä Simo Romanin kanssa (kts. sukututkimusrekisteri-seloste, yhteystiedot ja sukutietolomake). Sukututkimuksen edistämiseksi on tärkeää saada tietojen päivityksiä, täydennyksiä, korjauksia ja uusia tietoja, jotka lähetetään Matti Rekuselle käyttäen sukutietolomaketta (klikkaa tästä). Myös Leevi Madetojan äidin (Anna os. Hyttinen) puoleisen suvun tiedot ovat tervetulleita.

PERHE 1

I Eskel (Eskil) (Paavonp)Junno, s. 3.4.1762, Karhukangas, Haapavesi, k. 21.10.1826, Kärsämäki, ikä kuollessa 64 v ja 6 kk. Viitasen suku, johon Eskel kuuluu, on perimätiedon mukaan muuttanut 1400-1500-luvun aikoihin Pulkkilaan Leppävirralta Kustaa Vaasan aikaan, jolloin hän asutti Savon erämaita ja jakoi ilmaiseksi maita. Pulkkilasta muutti osa Viitasia Haapaveden Karhukankaalle. Osalle sukua sukunimi muuttui 1500-luvulla Karhukankaaksi, mutta osa käytti Viitasta ja jälkipolvista osa muutti perheineen Haapaveden Junnoon ja sukunimi muuttui Junnoksi talon mukaan.

Haapavedeltä muuttivat Paavon lapset Kärsämäen Junnon taloon, mistä jokainen muutti perheineen omiin taloihinsa ja sukunimi Junno muuttui talon nimen mukaan. Ajan tavan mukaan Pekalla se muuttui Madetojaksi, Aarolla Rauhaksi, Matilla Junelliksi, Gretalla pysyi Junnona avioliiton perusteella. Avioliiton myötä Heikki muutti sukunimensä Korkatiksi, Kaisa kuoli naimattomana. Jälkeläisillä ovat sukunimet muuttuneet aina avioliiton mukaan.

Suku on ollut yritteliästä ja eteenpäin pyrkivää ja on ollut mukana niin valtiollisella, yhteiskunnallisella ja kirkollisella alalla saavuttaen monia merkittäviä asemia. Huomion osoituksena omaa seurakuntaa kohtaan Esko Viitasen pojat Juho, Paavo ja Olavin tyttären mies lahjoittivat kirkonkellon Haapaveden seurakunnalle. Kello on vielä käytössä ja sen kupeessa on nimet Juho Junno, Paavo Junno ja Matti Vaitiniemi, vuosi 1784. Kello on valettu Tukholmassa, valajana Johan Mårtensson.

Puoliso: 1.4.1783 Haapavesi, Kaisa (Juhont) Harjulainen, Pehkonen, Junno, s. 8.5.1761, Haapavesi, k. 10.2.1837, Kärsämäki. Ikä kuollessa 75 v ja 9 kk.

Lapset:

1. Juho (Johan) (Eskelinp) s. 16.3.1784 Junno, Haapavesi, k. 13.2.1815, Kärsämäki. Juho Junno oli Kärsämäen Junnon 1. isäntänä vuodet 1812-1815, siis kuolemaansa saakka. Oli naimaton.
2. Olavi (Olof) (Eskelinp) s. 2.11.1785 Junno, Haapavesi, k. 26.6.1786 Haapavesi.
3. Pekka (Eskelinp) s. 17.7.1787 Junno, myöh. Madetoja, Haapavesi, k. 2.7.1832 Kärsämäki.
4. Aaro (Eskelinp) s. 17.10.1789 Junno, myöh. Rauha, Haapavesi, k. 16.2.1857 Pyhäjärvi Ol. Rauha-suvun kantaisä.
5. Maria (Eskelint) s. 16.2.1792 Junno, Haapavesi, k. 9.3.1792, Haapavesi.
6. Matti (Eskelinp) s. 14.2.1793 Junno. Junell, myöh. Madetoja, Haapavesi, k. 21.3.1866 Pyhäjärvi Ol. Leevi Madetojan esi-isä.
7. Greta (Margaretha) (Eskelint) s. 2.7.1795 Junno, Haapavesi, k. 20.10.1865, Kärsämäki. Puoliso: 23.12.1828 Kärsämäki, Heikki (Henrik) (Heikinp) Junno, s. 27.12.1802, Kärsämäki, k., Kärsämäki.
8. Kaisa (Catharine) (Eskelint) s. 5.3.1798 Junno, Haapavesi. Kuoli naimattomana.
9. Aabraham (Eskelinp) s. 14.10.1800 Junno, Kärsämäki, k. 29.3.1809, Kärsämäki.
10. Heikki (Henrik) (Eskelinp) s. 13.1.1805 Junno, myöh. Korkatti, Kärsämäki, k. 25.10.1858, Kärsämäki. Heikki Korkatti oli Kärsämäen Junno 1:n (Korkatti) isäntänä 1833-1857.

 

 
Sivua päivitetty 2.2.2014